Maailman väestömäärän arvioidaan kasvavan noin 9 miljardiin vuoteen 2050 mennessä. Jos koko miljardipäisen ihmiskunnan kulutustahti jatkuu nykyisenkaltaisena, tarvitsemme tuolloin lähestulkoon neljän maapallon verran luonnonvaroja tämän kulutusinnon kattamiseen. Valitettavasti varamaapalloja ei ole helposti löydettävissä.

 

Resurssienkäyttömme on edelleen tuhlailevaa. Esimerkistä käy muovi: Euroopassa kierrätetään alle 30% vuosittain syntyvästä lähes 26 tonnista muovijätettä. Loppu päätyy kaatopaikoille, jätteenpolttoon ja meriimme. Samainen tutkimus arvioi, että jos meno jatkuu samanmoisena, on merissämme vuonna 2050 enemmän muovia kuin kaloja.

 

Tilanteen kriittisyyttä on vaikea ymmärtää. Kyse ei ole vain siitä, miten jo olemassa oleva muovi saadaan paremmin kerättyä ja kierrätettyä. Meidän on pakko puuttua myös muovin tuotantoon, jonka ennustetaan kolminkertaistuvan vuoteen 2030 mennessä. Muovipolymeerit eivät käytännössä ikinä katoa luonnostamme. Silloin täytyy miettiä, mihin tämä kaikki tuotettu muovi ennemmin tai myöhemmin päätyy.

 

Muovin määrä – niin käytössämme, mutta niin myös luonnossa ja merissä – kasvaa eksponentiaalisesti. Sen sijaan, että muovia olisi pikkuhiljaa yhä enemmissä määrin, ottaa sen kasvu suuria harppauksia. Ja mitä enemmän muovikäyttöjä keksitään, sitä enemmän muovia tuotetaan. Esimerkiksi Tyynenmeren muovijätelautan on tänä vuonna arvioitu olevan 60 kertaa isompi, kun aiemmin. Painoa jätelautalla arvioidaan olevan 80 000 tonnia. Se on käsittämättömän iso.

 

Ongelman vakavuus huomioon ottaen voi todeta, että nyt on kiire toimia. Nyt on viimeinen hetki tehdä asialle jotain, ettei tilanne riistäydy lopullisesti käsistä.

 

Vuoteen 2050 mennessä, inhimillisen elämän, tuotannon ja kulutuksen on oltava planeettamme kantokyvyn rajoissa. Tämän tulisi olla korkean tason tavoite. Sama tuotanto ja hyvinvointi täytyy saada kymmenyksellä nykyisistä resursseista ja kymmenyksellä nykyisistä päästöistä.

 

Muoveja kannattaa käyttää siellä, missä niillä on kestävä, pitkäaikainen uudelleenkäyttö. Muovilavat ovat tästä hyvä esimerkki. Muovituotteita pitäisi kehittää niin, että ne ovat päivitettäviä, uudelleenkäytettäviä, korjauskelpoisia ja kierrätettäviä. Pulloja varten luodut panttijärjestelmät ovat hyvä esimerkki; myös muovituotteita tulisi kerätä pyrkimyksenä pitää muovien laatu suurin piirtein samalla tasolla yhdestä käytöstä seuraavaan.

 

Muoveista 40% käytetään pakkauksissa. Näistä suurin osa on kertakäyttömuoveja, jotka päätyvät lyhyen elinkaaren jälkeen roskiin. Vuoteen 2020 mennessä markkinoille tulisi päästää ainoastaan biopohjaisia, biohajoavia, myrkyttömiä muovielintarvikepakkauksia, joissa ei ole haitallisia kemiallisia aineita, esimerkiksi hormonaalisia haitta-aineita.

 

Tarvitaan parempia, kotitalouksista alkavia muovin keräys- ja kierrätysjärjestelmiä, joissa voidaan kerätä erityyppisiä muoveja ja lajitella ne optisesti, jotta saavutetaan mahdollisimman korkea kierrätyksen taso ja pidetään kierrätetyn materiaalin laatu alkuperäisellä tai korkealla tasolla. Myös vanhat muovit tulisi myös saada kerättyä.

 

Jo nyt muovin korvaamiseksi on tarjolla vaihtoehtoisia biopohjaisia ja myrkyttömiä materiaaleja, joissa ei ole hormonaalisia haitta-aineita. Suomessa ollaan edistyksellisiä tällaisten materiaalien, kuten nanoselluloosan tai ligniinin kehittämisessä.

 

Siirtyminen tehokkaampaan resurssien käyttöön vaatii lainsäädäntötyötä, aikaa ja rahaa; mutta siirtymän tuottopotentiaali ylittää kuitenkin kustannukset moninkertaisesti. Voittajiin ei lukeudu vain ympäristö, vaan myös taloutemme: esimerkiksi McKinseyn laatima tutkimus paljastaa, että jos pystymme Euroopassa parantamaan resurssitehokkuutta kolmen prosentin vuosivauhtia vuoteen 2030, kasvattaisi se BKT:tä jopa seitsemällä prosentilla nykyiseen kehitysskenaarioon verrattuna. Työllistämispotentiaali olisi jopa kaksi miljoonaa uutta työpaikkaa.

 

Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko